tiistai 5. maaliskuuta 2013

Josko suomea välillä and in English in the end

Eli tasapainoilen tässä ongelman 'suomi vai englanti' kanssa. Toisaalta houkuttaisi kirjoittaa englanniksi. Saisi harjoiteltua kieltä. Toisaalta suomenkieli on ihana ja yhtälailla sitäkin pitää käyttää jotta oppii paremmaksi. Ja huolettaa jääkö teksti latteaksi jos kirjoittaa vieraalla kielellä. Ja jos ei kirjoita, niin jääkö hienoja tuttavuuksia solmimatta.

Valintoja, valintoja. Minä en osaa tehdä ratkaisuja. Joten luultavasti tulen tasapainoilemaan tämän ongelman kanssa hamaan hautaan saakka.

Mistä pääsenkin seuraavaan ongelmaan (eli päätöksiin). Ostin viime viikolla Facebookin Goottikirppikseltä kassillisen lepositeitä. Hain ne tänään postista. Haaveissa olisi tehdä ainakin yhdestä vyötärökaitale hameeseen ja muutamasta osasta jotain harnessin ja bustierin väliltä. En ole vielä ehtinyt ajatella asiaa kovin pitkälle. En halunnut tehdä suuria suunnitelmia ennenkuin saisin osat käsiini ja näkisin mihin niistä oikeasti on ja tänään tosiaan vasta hain ne.

Mallailin vähän kappaleita peilin edessä, mutta päätin etten lyö mitään ideaa vielä lukkoon vaan nukun yön yli ja sovittelen useampana päivänä osia eri tavoilla, jotta löytyy se paras käyttö kullekin kappaleelle. Sen verran tuhtia tavaraa nuo lepositeet, että muotolaskoksia ei kannata edes haaveilla ilman purkamista ja jostain syystä tahtoisin käyttää ne mieluummin sellaisenaan, kuin lähteä purkamaan paloiksi. Houkuttaisi myös säilyttää ja käyttää hyväksi alkuperäiset tarrakiinnitykset. Tutkailen huomenna onko leparit tikattu miten ja saako niistä purettua ns pehmustevuorta, joka on jotain tympeää keinokuitua, irti ilman että ulkonäkö kärsii.

Oman haasteensa tuo myös siteiden väri joka on suhteellisen täyteläinen ja lämmin tummahko suklaanruskea. En ole käyttänyt ruskean mitään sävyä vaatteissa sitten kahdeksannen luokan jos ei lasketa mukaan nahkakenkiä ja turkkeja. Toisaalta siteiden sävy on sellainen jota en ole käyttänyt koskaan. Peruskoulussa, tuolla pahamaineisella kasiluokalla, paletti oli enemmän beigen ympärillä pyörivä.

Asuntoni valaistuksesta johtuen en edes yritä ottaa tänään kuvia siteistä. Niiden väri ei kuitenkaan tallentuisi oikein eikä suorasalamalla räiskiminen houkuta muutenkaan koskaan.
Kokeilen huomenna päivällä kuvailla niitä ja laittaa vaikka paperille luonnosta siitä mitä suunnittelin niistä tekeväni. Tosin ehkä. Heikko ehkä koska vihaan skanneriani ja *blablabla*

Palaillaan!

And (almost) same in english.

I've got quite a lot difficulties with deciding whether to write in Finnish or English. As Finnish is my mother tongue and my English is anything but fluent it is haaaaarrrrrrrrrrrrd. If I decide to write in English I fear that I end up sounding insipid and if I decide to go on with Finnish I might not get in touch with all the great personalities I could when writing in English.

So probably in the end I write with both languages and cofuse everybody, including me. I can't make decicions.

Which leads me to the original subject I had in my mind today. Last week (while I was in flue and had quite high fever too) I bought from one Facebook flea market a pile of old limb restraints for my future DIY projects. I wasn't sure, when I bought them, what I was going to end up making of them since I didn't know for sure what they'd be like. Today I picked them from a post office.

I "tried them on" in front of the mirror earlier today and it seems that I'm going to make at least one skirt using one of the l(imb) r(estraint)s for the waist and few lrs for a harness/bustier-like piece. Although I have thought of making "just" a shirt instead of a harness. That way it would be more usable for me since I don't own  brown clothes.
 The colour of lrs brings new kind of problems for me. I wouldn't want to dye them 'cause the colour is beautiful, deep and warm darkish chocolate.
Then again only brown things I own are few pairs of shoes and my fur coats. I haven't used any brown things after eight grade. Although back then I used mostly beige etc, so this is completely new shade for me.  Anyways, I'm quite sure I won't dye them. I'll just make few pieces that can be used as clothes.

WHICH leads me to a new problem: the material is quite thick and the lining is something horrible soft-ish synthetic fiber. But then again I wouldn't want to end up unstitching it totally. I'll have to check it better tomorrow.

Because of the amount of light in my flat I didn't want to take crappy photos today, so I'll try tomorrow in the daylight. Maybe I'll include few scetches of my ideas too. Weak maybe 'cause my scanner is annoying to use and *whinewhinewhine*

So, I'll be back!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti